Katri Stenberg

Katri Stenberg haastattelu:

1. Miten Sinusta tuli taiteilija?

Lukion jälkeen pidin välivuoden, jonka jälkeen kävin iltaisin Kansalaisopiston elävän mallin piirustuskursseilla. Tämä oli alkusysäys taidetta kohtaan. Ensin ajattelin pyrkiä joko Limingan taidekouluun tai Oriveden opistoon, mutta sitten opettajani kannusti minua hakemaan Kuvataideakatemian pääsykokeisiin ja pääsin sisälle ollessani 20-vuotias. Opiskelin Kuvataideakatemiassa neljä vuotta.

2. Kerro työskentelystäsi?

Opetustöiden vuoksi työskentelyni on vaihtelevaa ja joskus tuntuu että minulle jää vähän aikaa omalle taidetyölleni. Opetustöihini kuuluu taidekurssit lapsille sekä Vanajaveden opiston ja Kettuki ry;n erityistä tukea tarvitsevien maalauskurssit. Kun työskentelyyni tulee taukoja niin minun on vaikeaa päästä siihen uudelleen kiinni, mutta kun pääsen jälleen vauhtiin maalaan intensiivisesti varsinkin kun deadline on lähellä.

3. Kerro jotakin työstäsi joka tulee Riihimäen kesänäyttelyyn?

Kyseistä teosta ei ole vielä olemassa sillä tein hakemuksen kesänäyttelyyn nopeasti. Kävin näyttelytilassa viime kesänä ja pidin tilaa ja pintaa mielenkiintoisena. Ajattelin että olisi kiinnostavaa toteuttaa työ, jossa kasvit tunkeutuvat tai tulevat seinien raoista sekä ovat ympäri näyttelytilaa katsojien löydettävissä.

4. Mistä löydät inspiraatiota teoksiisi?

Löydän inspiraation töihini katselemalla lähiympäristöäni. Töitteni aiheet lomittuvat omaan elämääni ja herättävät inspiraatiota. Minusta on mielenkiintoista nähdä uusia paikkoja ulkomailla sillä ne herättävät ajatuksia/ tunteita omiin teoksiini. Nautin kasvien maalaamisesta sillä niihin on helppo liittää inhimillisiä piirteitä.

5. Mikä vuodenaika tai vuorokauden aika on sinulle otollisin työskennellä taiteen parissa?

Yleisesti ottaen kevät, koska on valoisampaa ja valoisuuden lisääntyminen luonnossa antaa minulle puhtia työskentelyyn. Mielestäni on tylsää jos ei ole valoja ja varjoja sillä valo nostaa esille monia asioita ja korostaa muotoja. Keväällä kun puissa ei ole lehtiä niin se mielestäni jotenkin rumankaunista. Keskikesällä on liikaa vehreyttä ja koen sen tukkoisuutena. Työskentelen paremmin iltapäivällä/ illalla sillä luovan prosessin käynnistyminen kestää hieman.

6. Missä näet itsesi 15 vuoden päästä?

Toivoisin, että olen silloin terve ja kykenen työskentelemään taiteen parissa. Minulla ei ole tarkkoja tavoitteita, mutta toivon jatkossa pitäväni näyttelyitä muutaman näyttelyn vuodessa tai kahdessa. Minua kiinnostaisi pitää yhteisnäyttelyitä sillä vastuun jakaminen toisten taiteilijoiden kanssa helpottaa työskentelyä.

Haastattelijat: Milla Sipilä ja Anna Vento

Kuva: Anna Vento